Plan C ?

Pe, 17.02.2012 - 11:52

Eilisen liigakierroksen tulokset nostivat sopivasti panoksia tänään pelattavalle viiden matsin kierrokselle. Elämme entistä mielenkiintoisempia aikoja niin kärjen, keskikastin, kuin jumbojenkin joukossa.

Uskoa ihmeisiin tarvitaan Ilveksen pukukopissa, mutta vieläkin enemmän tekoja, sitä jotain, yhtä, kahta, tai useampaakin totaalin koomatilan laukaisijaa. Manselaisten matka suuntautuu kohti Jyväskylää, jossa illan isäntä haluaa varmistella paikkaansa kuuden joukossa. JYP on HIFK:ta matsin vähemmän pelanneena vain neljän pisteen päässä, joten Stadin ylpeyden Oulun keikka on sekin jatkon kannalta todella tärkeä.

Hallitsevan mestarin tiistainen, maajoukkuetauon jälkeinen esitys oli paikoin todella lupaava. Varsinainen, kaksiosainen kuntopuntari käynnistyy tänään Raksilassa, jatkuen huomenna kotihallissa, jonne juuri JYP saapuu vieraaksi.

Valmennusjohdon ketjuvariaatiot ovat vähitellen löytämässä muotoaan. Permanentin virittelyssä kohti pudotuspelejä on itse asiassa hyvin paljon samaa, kuin vuosi sitten, jolloin Matikaisen Petu adjutantteineen johdatti joukkueensa finaaliin asti. Muutoksia, kokeiluja, joillekin lisätreenejä, kunnes kokonaisuus on halutun kaltainen. Janne Pesosen paluu kaukaloon tapahtuu näillä näkymin vasta huomenna kotiyleisön edessä. Mikko ”Marseille” Kurvinen sen sijaan on mukana illan pakkikalustossa.

Nämä matsit ovat mitä parhaimpia testejä myös HIFK:n ”search & destroy” ketjulle. Liivik, Nyholm ja Pöysti ovat jatkossa yhtä merkittävässä roolissa, kuin joukkueen nimekkäämpi osasto. Unohtamatta sitäkään, että vielä toistaiseksi huoltolinjalla olevien Turo Järvisen ja Erkki Rajamäen profiilit soveltuvat nekin mainiosti vastaaviin rooleihin.

© uuge k

Tykkää Facebookissa!

Kuva

Saat mm. uunituoreet tiedot kiekkorintamalta ja uusista KOFF-skaboista.

KOFF Facebookissa ››

Kierros kaikille

Kuva

Kesäinen SpåraKOFF-kierros näyttää Helsingin kauneimmillaan. Mukava baarihenkilökunta tarjoilee olutta, siideriä ja virvokkeita.

Oikeille raiteille ››