Su, 15.08.2010 - 11:03

Festivaalisuven huipennuksena Korsossa bailattava Ankkarock täytti jo avauspäivänään kieltämättä kovat odotukset. PuistoBluesista Tuskan kautta kohti Ruisrockkia, Tavastian bassosoolokisat, johon vielä Porissa Jazz Sonispheren lisäksi, joten anti on kyllä kaikin puolin ollut kohdallaan. Festivaaleilla ensi kertaa esiintynyt Chisu otti niin lavan, kuin yleisönkin haltuun välittömästi. Biisit tiedetään jo entuudestaan toimiviksi ja tähän kun kytketään livetilanne, tukevasti svengaava bändi ja artistin säteilevä lavakarisma, niin se on siinä.

Velmulavalla oman osuutensa heittäneellä Strong Addictionilla oli oikeaa asennetta, uhoa, mutta angstipuolella jäi snadisti petraamisen varaa.

Stamina pisti palikat järjestykseen jo alkuvuodesta julkaisemallaan "Vimeinen Atlantis" albumillaan. Lavalla pannaan mikäli mahdollista vieläkin paremmaksi. Kiitokset kuuluvat koko osastolle, kuten yhteistyössä ja muutenkin hyvin toimivassa kimpassa ammattiin katsomatta on tapana. Tässä tapauksessa kuitenkin vielä erityismaininta laakerilehtien kera bändin rumpalille Teppo "Kake" Velinille. Yleensä metallin tempoilla mentäessä meno hukkuu valitettavan usein puuduttaviin kahden bassorummun "tukutuku" vetoihin, mutta tällä äijällä riittää mielikuvitusta pienemmän settinsä takana. Hänen ei tarvitse turvautua ulkopuolisiin avuihin herättääkseen mielenkiinnon.

All Time Lown kohdalla on riittänyt hypetystä myös Euroopan puolella kotimaan (USA) ohella. Poppia, punkkia, emoa, olkoon mitä tahansa, mutta ei oikein kopsahtanut. Tuli jotenkin teollisuus mieleen, kylmää, kylmää, vailla särmää ja lämpöä.

Ankkarockin myötä joksikin aikaa keikkatauolle jäävä PMMP on jo kahdeksan vuoden ajan kuulunut kiinostaviin paikallisella kielellä laulaviin. Bändin visuaalisuus on jo juttu sinänsä, itse biiseistä puhumattakaa, Kokonaisuus ei ole kiinni yhdestä, eikä useammastakaan varmasta hitistä. Kahden naisen johtama show on huolella ja ammattitaidolla koottu.

PMMP:llä on Chisun tavoin aivan loistava taustabändi, joiden varaan on hyvä rakentaa. Soitossa on poppiselementtien ohella myös aitoa konstailematonta rocksoundia, joka näkyy myös soitinvalinnoissa.

Caroline jäi Velmulavalla kuulematta, mutta se mitä valmisteluvaiheessa näki jäi kyllä hyvin mieleen.

12 vuotta kasassa olleen Danko Jonesin energiatasot ovat kaikin puolin tallella. Triona soitettaessa vaaditaan artistilta tavallista enemmän, eikä laatua ole tehtävissä pelkillä volumetasoilla. Tämä kolmikko on toimessaan erittäin uskottava, epäilyksille ei yksinkertaisesti jätetä tilaa. Bändin liideri mr Jones ei säästellyt sanojaan ruotiessaan yleisön joukosta kahta keskusteluun uppoutunutta. Silloin ku me soitamme, niin te kuuntelette, ellei kiinnosta, niin..... you just f..k off. John Calabrese bassonsa kanssa latasi minkä kerkesi ja erityismaininta tälläkin kertaa rumpalille. Dan Cornelius takoi minisetistään tukevat ja hyvin svengaavat kompit.

Amy MacDonald on kieltämättä hyvin viehättävä, itse musiikista.... ihan ok, mutta ei sen enempää, sillä Chisu ja PMMP olivat jo korjanneet potin.

 

(c) uuge k